Helmikuun Sovittelun Olohuone 4.2.2026: Sovittelun tutkimus Suomessa – esimerkkinä hanke Puhujuus rikos- ja riita-asioiden sovittelussa

SSF:n olohuone

Vuoden 2026 ensimmäisessä Olohuoneessa keskiviikkona 4.2. klo 16.00–17.30 keskustelemme siitä, mitä sovittelua koskevalla tutkimuskentällä on meneillään. Keskustelua alustavat apulaisprofessori Katariina Harjunpää ja väitöskirjatutkija Annukka Saarenmaa Tampereen yliopistosta. Tilaisuutta fasilitoivat tuttuun tapaan Suomen Sovittelufoorumin hallituksen ihmiset (Mikko Hautakangas).

Sovittelun eri osa-alueisiin ja sovellusmuotoihin kohdistuu yhteiskunnassamme paljon toivoa ja odotuksia, mutta toisinaan myös kysymyksiä ja kritiikkiä. Tutkittua tietoa siis tarvitaan sekä sovittelun tunnettuuden ja sovittelua koskevan tiedon lisäämiseksi että sovittelijoiden oman kehitystyön tueksi.

Tammikuussa Tampereella kokoontui n. 15 eri tavoin sovittelun tutkimisen parissa toimivan henkilön verkosto, jonka tavoitteena on vahvistaa tutkijoiden vuorovaikutusta ja lisätä yhteistyömahdollisuuksia. Kuulemme terveisiä tuosta tapaamisesta ja ajatuksia tulevasta. Keskustelemme myös SSF:n omasta tutkimus- ja kehitystiimistä, joka on juuri aloittamassa toimintaansa.

Harjunpää ja Saarenmaa tutkivat parhaillaan kieltä ja vuorovaikutusta rikos- ja riita-asioiden sovittelussa nelivuotisessa tutkimushankkeessa (https://blogs.helsinki.fi/sovittelu/). Tutkimuksessa on tallennettu videolle suomenkielisiä ja tulkattuja sovittelutapaamisia ja tarkasteltu esimerkiksi sitä, mitä sovittelijat tekevät kaiuttamalla osapuolten puhetta, miten sovittelijat pyytävät osapuolilta ideoita sovittelusopimukseen ja miten tulkit käsittelevät ymmärrysongelmia. Olohuoneessa Harjunpää ja Saarenmaa esittelevät hanketta ja sen lähestymistapaa sovittelun vuorovaikutukseen.  

Tervetuloa kuulemaan Katariinaa ja Annukkaa sekä keskustelemaan yhdessä muiden sovittelijoiden kanssa tiedon tarpeista ja tutkimuksen mahdollisuuksista! Erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Mukaan pääset suoraan Zoom-linkistä täältä: https://us06web.zoom.us/j/87571181169

Tätä kutsua voi välittää halutessaan eteenpäin teemasta kiinnostuneille. 

Samankaltaiset artikkelit

  • Työyhteisösovittelujaoston kokoukset

    Työyhteisösovittelusta kiinnostuneille SSF:n jäsenille tarkoitetut tapaamiset jatkuvat keväällä 2019 seuraavasti: Ti 26.3. klo 17 – 19 Kokouksen aihe: esivalmisteluina kukin miettisi hänen kannaltaan merkityksellisen aiheen sovittelussa, josta varautuu lyhyesti pohjustamaan. Paikka: SSF:n toimisto, Kutomotie 16 C, 00380 Helsinki Ilmoittaudu mukaan lähettämällä viesti jaoston vetäjälle Mika Koskiselle: mika.koskinen@10times.fi. Seuraavat kokoukset: Ke 8.5. klo 17 – 19 To … Read more

  • Roolituksia

    Tämä artikkeli jatkaa sarjaa, jossa SSF:n hallituksen jäsenet esittäytyvät kertoen vapaamuotoisesti ajatuksiaan. Äänessä nyt Mika Koskinen. Terapeutti-mentori-valmentaja-fasilitoija-filosofi-tutori-konsultti Sovittelija on fasilitoija, mutta onko hän jotain muutakin?  Fasilitoinnissa toteutuu konfliktin omistajuus ja se on kehittämistä ja ongelmanratkaisua l. ratkaisukeskeistä.  Terapeutin roolissa toteutuu itse-reflektion vaatimus, mutta voihan olla, että asiakas kokee koko tilan terapeuttisena.  Terapeuteilla on hyviä kysymyksiä … Read more

  • Oikeudenmukaisuus sovittelussa

    Tohtori Petra Hietanen-Kunwald pohtii Helsingin yliopiston Tutkijan ääni -artikkelissa Sovittelusta ei saa tulla toisen luokan riidanratkaisukeino mm. sovittelun prosessuaalista oikeudenmukaisuutta. Lue lisää linkin takaa. Hänen väitöskirjansa Mediation and the legal system: Extracting the legal principles of civil and commercial mediation (2018, Unigrafia), on sähköisesti luettavissa e-thesis-palvelussa. Väitöskirjan esittelystä voit lukea lisää Alma Talentin sivuilta.

  • SSF:n kevätkokous 6.5.2020

    Suomen sovittelufoorumi ry:n varsinainen kokous jäsenille. Huom! kokous pidetään poikkeuksellisesti ulkona Koronaepidemian leviämisen ehkäisystä annetun ohjeistuksen mukaisia turvavälejä noudattaen. Varaa sään mukainen vaatetus. Ilmoittaudu laittamalla sähköpostia osoitteeseen maija.gellin@sovittelu.com viimeistään 4.5.2020. KEVÄTKOKOUS 2020Aika: 6.5.2020 klo 18.00Paikka: Kirkkonummi, Humaljärventie 36, Gellinien puutarha Asialista Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Kokouksen … Read more

  • Suomen Sovittelufoorumin hallitus 2021

    SSF:n hallituksessa vuonna 2021 puheenjohtajana jatkaa suurlähettiläs Pirkko Hämäläinen ja hallituksen jäseninä: suurlähettiläs Teemu Turunen, laamanni Antti Heikinheimo, valmentaja Mika Koskinen, tutkimusprofessori Antti Pentikäinen, sovittelija Barbro Widing, ohjelmajohtaja Kirsi Saloranta, sovittelija Kristian Rintala, väitöskirjatutkija Camilla Marucco, varatuomari Andreas Uthardt ja ohjelmajohtaja Maija Gellin. Luen tarkemmat tiedot täältä.