Huom! Verkkosivujen päivitystyö on käynnissä, pahoittelemme sivustoilla olevia keskeneräisyyksiä

Suomen Sovittelufoorumi ry (SSF) edistää sovittelua sekä muita restoratiivisia toimintatapoja ristiriitojen ja kärjistyneiden konfliktien ennaltaehkäisyssa ja ratkaisussa yhteiskunnan eri toimikentillä.

Tuomme yhteen eri alojen sovittelijoita, asiantuntijoita ja sovittelusta kiinnostuneita toimijoita. Tavoitteenamme on vahvistaa sovittelun asemaa yhteiskunnassa, tukea sovittelutoiminnan kehittämistä sekä lisätä tietoisuutta sovittelun mahdollisuuksista.

Toteutamme tavoitteitamme edistämällä verkostoitumista, jakamalla tutkimukseen perustuvaa tietoa, tukemalla tapahtumia ja ohjelmia sekä kehittämällä sovittelua yhteiskunnan eri osa-alueilla. Tavoitteenamme on tukea sovittelutoimintaa sovittelun eri toimialoilla sekä lisätä tietoisuutta sovittelun mahdollisuuksista yhteiskunnassa.

Ajankohtaista

Sovittelun monet muodot

Suomessa sovittelua toteutetaan monilla eri toimintakentillä. Sovittelun tavoitteena on auttaa osapuolia käsittelemään ristiriitoja rakentavasti ja löytämään kestäviä ratkaisuja erilaisissa tilanteissa. Tutustu alla sovittelun eri aloihin ja niiden erityispiirteisiin.