Sovittelun matkalauluja

Sovittelun matkalauluja, pohdintapointteja sovittelijoille on ilmestynyt. Rikos- ja riitasovittelijat Ritva Hujanen ja Merja Svensk ovat tuottaneet tekstiksi sovittelijana kehittymiseen liittyviä ajatuksia. Tekstit tutkivat sovittelijana kehittymistä mm. sovittelun toimintatapojen ja parityöskentelyn kautta.

Sovitteluseminaari siirtyy

Koronavirustilanteen johdosta siirrämme tämän huhtikuun lopulle suunnitellun sovitteluseminaarin myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan mahdollisesti lokakuulle. UM:n ja SSF:n sovitteluseminaari Sovittelun merkitys vihapuheen ja vastakkainasettelun aikakautena 27.4.2020 klo 12.00–17.00, Säätytalo, Helsinki Minkälaisia jälkiä vihapuhe meihin ja ihmissuhteisiimme jättää? Voiko eri näkökulmia kunnioittaa ilman vastakkain asettelua? Mitä mahdollisuuksia sovittelu ja sovinnon rakentamisen käytännöt tuovat vihapuheen ja vastakkain asettelun kulttuurin … Read more

Työyhteisösovittelu tukee johtamista

Olin tammikuun viimeinen päivä tilaisuudessa, jossa DeepLead© julkaisi tutkimustuloksiaan johtamiskulttuurin kehittymisestä 1990-luvulta alkaen nykypäiviin saakka. Lopuksi vielä esitettiin näkemyksiä, mihin johtamiskulttuuri on menossa tulevaisuudessa. Tutkittavassa materiaalissa oli yli 400 000 johtamisprofiilin arviointilomaketta, jotka DeepLead© on syväjohtamisen opein kerännyt kouluttamiltaan henkilöiltä, joten tutkimuksen suorittaneet tohtorit Vesa Nissinen ja Tommi Kinnunen ”jotain” asiasta tietävät. Ja kehitystähän on tapahtunut … Read more

Sovittelusanomat 1/2020

Haastattelussa European Forum for Restorative Justice -järjestön puheenjohtaja Tim Chapman sekä paljon muuta. Sähköinen SSF:n Sovittelusanomat nro 1/2020 on ilmestynyt! Jäsenet ovat saaneet lehden jo sähköpostiinsa. Katso sisällysluettelo ja pääkirjoitus alta. Liity jäseneksi niin saat lehden sähköpostiisi!  Jäsen, jos lehti jäi tulematta, ilmoita nykyinen sähköpostiosoitteesi jäsensihteerille.

SSF hallitus 2020

Suomen sovittelufoorumin vuoden 2020 hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseensa maanantaina 27.1.2020. Hallituksen jäsenet kuvassa vasemmalta: Antti Pentikäinen, Maija Gellin, Kristian Rintala, Pirkko Hämäläinen (puheenjohtaja), Hannu Ahtinen, Barbro Widing, Mika Koskinen ja Leena Saarela. Kuvasta puuttuvat Birgit Autere, Antti Heikinheimo (varapuheenjohtaja), Jonna Linnanahde, Timo Pehrman ja Andreas Uthardt.  Hallituksen yhteystiedot ja kokousajat löydät yhdistyksen yleistiedoista.

Rauhaisaa joulua!

Toivotamme kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2020! Yhdistyksemme puheenjohtajat, nykyinen pj Pirkko Hämäläinen, edellinen pj Timo Pehrman (oik.) sekä kunniapuheenjohtaja Teuri Brunila, tapasivat Brunilan kirjan julkistamistilaisuudessa Turun yliopistolla marraskuussa. Brunilan kirjasta on julkaistu kaksikin haastattelua YLEn sivuilla: https://yle.fi/uutiset/3-11087577 ja https://yle.fi/uutiset/3-11076144. Brunila ja Pehrman ovat pitkäjänteisellä työllään tuoneet sovittelua näkyväksi viimeksi myös Newspoolin artikkelissa: … Read more

Videoita sovittelusta

THL on julkaissut sovittelun eri sovellusalueiden esittelyvideot. Videoilla kerrotaan mm. milloin sovittelua voidaan hyödyntää, mitä sovittelussa tapahtuu ja miten sovittelijaksi pääsee. Esittelyssä – katusovittelu– koulujen vertaissovittelu– naapuruussovittelu– perheasioiden sovittelu – rikos- ja riita-asioiden sovittelu– työyhteisösovittelu THL:n omaan vastuualueeseen kuuluu rikos- ja riita-asioiden sovittelu, josta voi lukea lisää THL:n sivuilta.

Oikeudenmukaisuus sovittelussa

Tohtori Petra Hietanen-Kunwald pohtii Helsingin yliopiston Tutkijan ääni -artikkelissa Sovittelusta ei saa tulla toisen luokan riidanratkaisukeino mm. sovittelun prosessuaalista oikeudenmukaisuutta. Lue lisää linkin takaa. Hänen väitöskirjansa Mediation and the legal system: Extracting the legal principles of civil and commercial mediation (2018, Unigrafia), on sähköisesti luettavissa e-thesis-palvelussa. Väitöskirjan esittelystä voit lukea lisää Alma Talentin sivuilta.

SSFn syyskokous jäsenille

Tervetuloa SSFn syyskokoukseen Turkuun 28.11. klo 16.15. Ilmoitathan osallistumisestasi viimeistään 20.11. sähköpostiin suomensovittelufoorumi (at) gmail.com – varaamme pientä purtavaa ja virvokkeita. Kiitos! Suomen sovittelufoorumi ry                               Yhdistyksen varsinainen kokous  Paikka                Turun yliopisto, Caloniankuja 3, luentosali 1, 20014 Turku Aika                    Torstai 28.11.2019 klo 16:15 Asialista Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen … Read more

Kirjan julkistamistilaisuus

Kutsu kirjan julkistamistilaisuuteen 28.11.2019 Laamanni Teuri Brunila on kirjoittanut kirjan ”Tuomari joka tahtoi sovitella”. Kirja on kirjoitettu yhteistyössä Suomen Sovittelufoorumin kanssa. Tilaisuudessa esitellään kirjan sisältöä, kommentoidaan ja keskustellaan kirjassa esille tuoduista näkemyksistä. Tässä teoksessa Brunila perustelee uudenlaista oikeusajattelua. Rikosoikeudessa pitäisi siirtyä restoratiivisen eli korjaavan oikeuden soveltamiseen. Uhrin ja tekijän asema pitää olla tasapuolinen. Oikeus ei … Read more